Huimat päät on poikkeuksellisen avoin ja rosoinen tarina perheyrittäjistä, jotka rikkovat sääntöjä, toimivat huolettomasti, toistavat samoja virheitä, nauravat strategian oppikirjoille ja menestyvät silti – kunnes tulee sukupolvenvaihdoksen aika.
Sukuyhtiö Otto Brandt opetti suomalaiset ajamaan moottoripyörillä. Sitten tulivat mönkijät, mopoautot ja veneet. Otto Brandtin matka suomalaisen liike-elämän vuoristoradalla on jatkunut jo 111 vuotta.
Huimat päät on kirja kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten perheyritys toimii.
Kirjan kirjoittaja Terho Puustinen on viestinnän yrittäjä ja journalisti, joka tunnetaan muun muassa yrittäjyyskirjojen Taivas+helvetti ja Avain omaan yritykseen tekijänä. Puustinen on työskennellyt aiemmin päätoimittajana Tekniikka&Taloudessa sekä toimittajana Talouselämässä ja Kauppalehdessä.
”Isä sanoi minulle jo pienenä, että kenellekään ei saa tehdä pahaa, mutta maailmassa on myös pahoja ihmisiä. Jos joku käy päälle, sinulla on täysi oikeus suojata itseäsi. Kun joku hakkaa sinua, nosta kädet ylös äläkä anna sen osua naamaan. Ota iskut vastaan kyynärpäillä. Vaikka olet nainen, se ei ole mikään syy heittäytyä tyhmäksi.”
- Stefanie Brandt-Tallqvist
Vatsassa tuntuu jotakin. Ensimmäistä kertaa ei oikeastaan huomaa. Sitten se tulee uudestaan. Kuin vahva koura, joka puristaa liian kovaa. Menee pois ja tulee taas. Ihme juttu. Aina samaan paikkaan. Välillä se on siellä ja välillä ei ole.
Yrittäjä Stefan Brandtin avaran asunnon ikkunoista näkee kauas merelle, melkein Tallinnaan asti. Brandt nousee varhain, mutta aurinko on ollut vielä virkeämpi. Kaivopuiston puut vihertyvät niin nopeasti, että silmiä häikäisee.
Asfaltti kuivuu. Ensimmäiset moottoripyörät tulevat pian, kallistavat kaarteeseen ja kiihdyttävät laiskasti keskustaa kohti. Niiden murina on musiikkia Stefanin korville. Merisataman laiturit täyttyvät kohta valkoisista veneistä.
Kevät jännittää häntä aina.
Se on sukuyhtiö Otto Brandtin tärkein vuodenaika. Prätkät, veneet, perämoottorit ja ruohonleikkurit myydään silloin. Keväällä tehdään suuri osa firman myynnistä ja tuloksesta. Siihen aikaan on helppo unohtaa muut asiat.
Mutta Stefanin nenästä ei ole koskaan aikaisemmin vuotanut verta. Hän mainitsee asiasta vaimolleen Carinalle. Ihme juttu, eikö olekin.
– Mene lääkäriin.
– En mene.
– Steffi. Ole kiltti ja mene.
– En mene. Tämä menee varmaan ohi.
Stefan Brandt kasvoi mieheksi siinä Suomessa, joka ei valittanut pienistä asioista. Isät olivat joutuneet sotimaan, jotta pojat ja tytöt säilyttäisivät vapautensa. Miehet olivat kivettäneet kasvonsa, puheensa ja tunteensa. Henkiin jääneet purkivat voimansa raskaaseen työhön ja vähäpuheiseen rakkauteen. Jälkeläisilleen he opettivat, että työ menee muiden asioiden edelle. Sankarit eivät itke. He suoristavat selkänsä ja paiskivat hommia. He hillitsevät itsensä.
Lopulta suurikaan itsehillintä ei auta. Stefan menee lääkäriin ja saa vatsalääkkeitä, jotka vain huonontavat oloa.
Toukokuussa 2011 hän on Ranskan Rivieralla ja katselee veneitä paikallisessa satamassa, kun nenästä alkaa valua verta. Pian sitä tulee kuin hanasta. Veri sotkee katukivet ja sitä roiskuu myös vaatteille ennen kuin vuoto saadaan tukittua ja mies sairaalaan. Vuodon syy ei selviä.
Kesäkuussa hänen kuntonsa heikkenee nopeasti. Vatsa ei toimi. Heinäkuussa kaikki mitä hän syö, tulee ulos. Stefan ajaa Meilahden sairaalaan. Hän päättää, ettei lähde sieltä ennen kuin hänen vaivansa on tutkittu ja selvitetty.
Päivystyksessä on rauhallista. Hänet otetaan vastaan ja tutkitaan nopeasti. Lääkäri sanoo, että hänen ikäisillään vatsavaivat ovat hyvin yleisiä.
– Tarkkaillaan tilannetta vielä vähän aikaa. Määrään teille särkylääkettä ensi hätään. Tulette sitten uudestaan, jos vaiva jatkuu.
Päivystävän lääkärin tuomio ei sovi Stefan Brandtille. Hän on varma siitä, ettei hänellä ole mitään tavallista vatsavaivaa. Iso mies nousee seisomaan ja katsoo lääkäriä suoraan silmiin.
– Minä en lähde mihinkään ennen kuin otatte kaikki mahdolliset kokeet.
Brandt jää Meilahteen. Hänet kuvataan ja määrätään leikkaukseen. Vähän ennen nukutusta mies tarttuu matkapuhelimeen ja soittaa vaimolleen.
– Moi. Kuule. Mun oli pakko mennä ensiapuun ja ne tekivät tutkimuksia. Mulla on mennyt vähän suoli mutkalle vain. Se leikataan nyt. Joo. Se on rutussa. Saman tien leikataan, joo. Ei tässä ole mitään sen ihmeempää.
Carina Wolff-Brandt on poissa kaupungista. Hän on maalla, kun mies soittaa, ystäviensä järjestämissä juhlissa. Molemmilla on kiire. Okei, Carina sanoo, se menee varmasti hyvin. Yrittäjän puoliso on tottunut nopeisiin käännöksiin ja monenlaisiin yllätyksiin.
Carina ajaa seuraavana päivänä sairaalaan katsomaan leikkauksesta toipuvaa miestään. Ensimmäisenä hän kohtaa osastonlääkärin. Ammattilainen ei kiertele vaan menee suoraan asiaan:
– Syöpähän siinä oli. Otettiin seitsemänkymmenen senttimetrin pätkä paksusuolesta pois.
Stefan Brandt toipuu leikkauksesta nopeasti. Hän pääsee sairaalasta kolmen päivän kuluttua. Vatsassa on suuri haava, mutta mies kävelee omin jaloin kotiin, koska hän haluaa näyttää syövälle, itselleen, kavereilleen ja perheelle. Hän selviää. Hän on vasta 66-vuotias, eikä hänellä ole minkäänlaista aikomusta kuolla näin nuorena. Hän selättää tämän. Tietenkin hän selviää.
Yrittäjän uralla on sattunut ennenkin monenlaista. Stefan on selvinnyt useammasta devalvaatiosta, Moskovan yöstä ja finanssikriisistä. Hän on pudonnut puusta monta kertaa ja kiivennyt sinne uudestaan. Hän on ratkonut uransa aikana tuhansittain pieniä ja suuria ongelmia. Hän on voittanut useammin kuin hävinnyt.
Paksusuolen syöpä ei ole kuitenkaan mikään helppo vastustaja. Parituhatta suomalaista sairastuu siihen joka vuosi. Vajaa puolet heistä kuolee.
Herrajumala, mitä me tehdään tämän firman kanssa?
Paksusuolen syöpä saattaa kehittyä useiden vuosien ajan oireettomana. Vaikka kasvain poistetaan leikkauksessa, syöpä on voinut lähettää etäpesäkkeitä muualle elimistöön. Niiden tappamiseen käytetään kemoterapiaa eli solunsalpaajahoitoa.
Myös Stefan Brandt määrätään kemoterapiaan. Hän yrittää silti käydä tavalliseen tapaan töissä Otto Brandt -konsernin pääkonttorissa, joka sijaitsee kehä kolmosen varrella Vantaan Tuupakassa.
Firman työntekijät pelästyvät. Konsernijohtaja on muuttunut. Ennen niin tarkka mies on välillä kuin muissa maailmoissa. Hän ei jaksa enää keskittyä. Hän jättäytyy yllättäen pois kokouksista, joita hän ei ollut aikaisemmin jättänyt väliin missään nimessä. Punakat kasvot ovat muuttuneet jauhonvalkoisiksi ja iho hilseilee. Joku sanoo, että päällikkö on kuin se ihmistä etäisesti muistuttava ulkoavaruuden hahmo Steven Spielbergin elokuvasta – ihan kuin E.T. Mitähän firmalle tapahtuu?
Tosiasiat on lopulta tunnustettava. Stefan antaa ohjeet alaisilleen ja ilmoittaa, että hän jää pois töistä.
Carina Wolff-Brandtin ensireaktio on rauhallinen. Hän kuuluu siihen ihmistyyppiin, joka yrittää aina nähdä vaikeuksien myönteisen puolen, rauhoittaa huolestuneita ihmisiä, vakauttaa myrskyjen riepottelemia laivoja. Hän on se, joka viheltää pelin poikki, kun kokouksen osanottajat vaipuvat lohduttomaan synkkyyteen:
– Tänään en halua kuulla yhtään huonoja uutisia!
Tämä tapaus on kuitenkin erilainen. Pelissä on niin paljon. Carinasta tuntuu, että onnettomuus vyöryy päälle kuin raskas panssarivaunu. Hänet jyrättäisiin kohta maahan.
– Herrajumala, mitä me tehdään tämän firman kanssa, hän avautuu ystävilleen.
– Totta kai se on kauheaa, jos Steffi kuolee. En halua uskoa siihen, mutta jos niin käy, mulle ja lapsille jää valtava taakka.
Carina on odottanut ystäviltään myötätuntoa.
Kaikki eivät siihen kuitenkaan pysty. Osa tuttavista tuomitsee hänet, ja arvostelijat puhuvat hyvin suoraan. He ovat sitä mieltä, ettei yrityksen tulevaisuudella ole tässä tilanteessa paljoakaan merkitystä. Sinun miehesi saattaa kuolla, etkö ymmärrä? Sinun pitäisi surra hänen vuoteensa äärellä eikä järjestellä firman asioita!
Objektiivinen tarkastelu on vaikeaa silloin, kun ihmiset ovat shokissa. Objektiivisesti katsoen Carina on kuitenkin oikeassa. Sääli on viimeinen asia, jota hänen miehensä kaipaa. Stefan ymmärtää, että perheen pitää valmistautua pahimpaan. Muiden elämä jatkuu, jos hän kuolee.
Pelissä on yli satavuotiaan sukuyrityksen tulevaisuus, perheen toimeentulo, perheenjäsenten suhteet sekä satojen työntekijöiden ja yhteistyökumppaneiden ansiot. Jos Stefan kuolee, muiden elämät voivat mennä päin helvettiä.
Stefan Brandt on ajatellut ja toiminut niin kuin hän olisi haavoittumaton, ikuinen, kuolematon. Neljännen polven yrittäjä on kasvattanut sukuyhtiön kahden miljoonan euron liikevaihdosta yli sataan miljoonaan. Stefan omistaa ison konsernin yksin, 100-prosenttisesti. Hän ei ole edes ajatellut eläköitymistä. Ja miksi olisikaan – työhän on hauskaa. Hän ei ole ajatellut sukupolvenvaihdosta, saati sitten valmistellut sitä.
Stefanilla ja Carinalla on kaksi tytärtä, Stefanie ja Jessica. Molemmat ovat alle kolmekymppisiä. Stefanie ei ole vielä valmis yrittäjäksi eikä bisnes kiinnosta Jessicaa. Stefanin ensimmäisen avioliiton aikana syntynyt poika Otto on asunut jo vuosia ulkomailla, eikä hänen ja yrityksen välillä ole yhteyttä.
Omistajana ja yrittäjänä Stefan Brandt on ollut kuin hämähäkki.
Hän on rakentanut verkoston, jonka säikeet vain hän itse tuntee tarkasti. Voimiensa huipulla hän uskoi tuntevansa pienetkin värähdykset laajan verkon kaukaisimmilta reunoilta saakka. Vaistojensa, laskutaitojensa ja nopeutensa ansiosta hän pystyi loikkaamaan nopeasti sinne, missä verkko oli vaurioitunut, tai sinne mistä löytyisi verkkoon tarttunut perhonen, josta voisi sulattaa proteiinia uuden kasvun voimaksi.
Hän on hallinnut yhtiötään itsevaltiaan ottein, imenyt tietoa kaikkialta ja jakanut sitä vain rajoitetusti työtovereilleen ja perheelleen, hallinnut ja hajottanut. Jos hän kaatuisi, hänen mukanaan menisi paljon.
Ihmisenä Stefan on oikeastaan kaksi ihmistä. Johtajana hän on kuin intiaanipäällikkö: hyvä hyville ja paha pahoille.
Hän on pelastanut työntekijöitä ja ystäviään hankalista tilanteista. Hän on antanut omista varoistaan rahaa yhden työntekijän sairauden hoitoon ja toisen hautajaisiin ja lainannut ystävälleen 100 000 euroa tietäen, ettei saa sitä koskaan takaisin.
Hän on ollut toistuvasti liian lempeä ja kärsivällinen. Mutta usein hän on ollut myös törkeän karkea ja menettänyt malttinsa. Hän on niitä miehiä, jotka saattavat lyödä suuren nyrkin pöytään niin, että lasit hyppäävät ilmaan. Silloin kaikki kuuntelevat.
Suuri yleisö ei tunne Stefan Brandtia eikä hänen luomaansa bisnestä. Harvat yritykset toimittavat kaupparekisteriin niin ohuen toimintakertomuksen kuin Oy Otto Brandt Ab.
Mustavalkoinen ihminen jakaa helposti toisten ihmisten mielipiteet.
Monet ajattelevat, että Stefan Brandt on ahne ja itsekäs johtaja, joka ajattelee vain rahaa. Jotkut ovat taas sitä mieltä, että kovan kuoren alla on herkkä ja sydämellinen ihminen, joka janoaa kunniaa vielä enemmän kuin rahaa. Kovuus on se, millä hän peittää pehmeytensä.
Vakavasti sairastunut Brandt ei välitä paljoakaan siitä, mitä muut nyt ajattelevat.
Yrittäjä päättää, että hän keskittää kaikki voimansa syövän voittamiseen. Hän ajattelee, että kyse on jälleen kerran siitä, antaako kohtalonsa toisten käsiin vai toimiiko itse sen hyväksi, että kohtalon rooli kutistuu mahdollisimman pieneksi. Hän ei voi tietää, kuinka taitavia hänen lääkärinsä ovat tai kuinka huolellisesti he ehtivät syventyä hänen tapaukseensa. Hän syventyy siihen itse.
Stefan ei tunne mitään vastustajaansa kohtaan. Hän ei ole syövälle vihainen eikä surullinen. Hän vain tappaisi sen.
Stefan Brandt etsii käsiinsä kaiken tiedon paksusuolen syövästä ja sen hoidoista. Hän on jo aiemmin tutustunut sairauksien vaihtoehtoisiin hoitomenetelmiin, ja tutkii nyt asiaa materiaalioppiin perehtyneen insinöörin tarkkuudella. Stefan ajattelee, että ihminen on tehty materiaaleista. Jos jotakin puuttuu, ihminen ei toimi. Sama juttu, jos jotakin on liikaa.
Yrittäjä uudistaa ruokavalionsa täydellisesti. Sokeri, valkoinen vilja, punainen liha, viinit ja viskit jäävät pois. Niiden tilalle tulevat kasvikset ja lisäravinteet.
Lääkkeet eivät innosta häntä. Stefan lukee, että solunsalpaajat eli sytostaatit häiritsevät ja hidastavat varsinkin hyperaktiivisten, runsaasti jakautuvien solujen toimintaa. Ne vaikuttavat kuitenkin myös terveiden solujen jakautumiseen. Seurauksena on pahoinvointia, limakalvojen vaurioita ja hiusten menetys. Sytostaatit syövät myös valkosoluja. Infektioiden vaara kasvaa.
Stefanille selviää myös, että syövän hoitokäytännöt vaihtelevat yllättävän paljon eri maissa.
Saksassa sytostaatteja käytetään selvästi vähemmän kuin Suomessa.
Carina keskustelee samaan aikaan konsulttien ja juristien kanssa. Hän pakottaa vastahakoisen miehensä aloittamaan sukupolvenvaihdoksen valmistelut.
– Nyt on kuule sellainen juttu, että se asia meidän pitää selvittää heti. Sulla on suuri firma eikä sun tahtotila ole tiedossa.
– Sun täytyy olla realisti. Tämä ei ole mikään yhden päivän juttu.
Testamentteja ryhdytään luonnostelemaan. Juristeille sanotaan, että heidän pitäisi etsiä sellainen malli, joka keskittäisi yhtiön omistuksen Stefanielle, perheen esikoistyttärelle. Sen pitäisi tapahtua hallitusti, jotta perintöverojen hoitamiseen tarvittavien osinkojen maksu ei vaarantaisi Otto Brandt -konsernin taloutta. Tehtävä ei ole helppo. Jos sukupolvenvaihdos olisi haluttu toteuttaa niin kuin oppikirjat opettavat, sen valmistelu olisi aloitettu useita vuosia ennen toteuttamista.
Stefan on lintsannut.
Mies on syönyt vain osan lääkkeistä.
Helsinkiin tulee syksy. Kaivopuiston puut luopuvat lehdistään. Valkoiset veneet katoavat Merisatamasta.
Yhtiöön palkataan ulkopuolinen konsernijohtaja. Carina yrittää paikata miehensä jättämää aukkoa osallistumalla omien töidensä ohella konserniyhtiöiden hallitusten kokouksiin ja työskentelee useiden kuukausien ajan aamukahteen saakka. Myös Stefanie tulee mukaan hallitustyöhön. Pienet asiat etenevät, isommat seisovat. Työntekijät hoitavat rutiininsa, mutta eivät ole varmoja siitä, kenellä on valta yhtiössä ja minne firma on menossa.
Otto Brandt -konsernikaan ei ole enää entisensä. Stefan Brandt oli tehnyt ennen sairastumistaan useita yrityskauppoja, joiden jälkihoito on vielä kesken. Suomen surkea talous on vuosien ajan heikentänyt konserniin kuuluvien yhtiöiden kannattavuutta. Tulevaisuudestaan huolestuneiden kuluttajien on helppo vähentää moottoripyörien ja veneiden ostoja. Ne ovat hauskoja, kauniita ja kalliita leikkikaluja mutta eivät millään tavalla välttämättömiä.
Intiaanipäällikköä ei enää nähdä Tuupakantiellä. Hän makaa, nukkuu ja syö vitamiineja samaan tapaan kuin talviunille valmistautuva karhu tankkaa puolukoita.
Olo paranee. Syöpä on kadonnut röntgenkuvista.
Huhtikuussa 2012 Stefan saa kuitenkin veret seisauttavan viestin. Kokeet osoittavat, että sairaus on siirtynyt uuteen paikkaan. Hänellä on nyt vatsakalvon syöpä. Myös ohutsuolesta löytyy pieni kasvain.
Päällikkö on veikannut väärin. Hän on luottanut enemmän omiin tietolähteisiinsä kuin lääkäreiden määräämiin resepteihin. Stefan on lintsannut. Mies on syönyt vain osan hänelle määrätyistä sytostaateista.
Lääkäri sanoo, että edessä olisi toinen leikkaus, joka olisi ensimmäistä vaarallisempi. Sellaisia leikkauksia oli tehty Suomessa aiemmin vain parikymmentä. Jos operaatio onnistuisi, yrittäjän elämä jatkuisi, mutta hänen vatsansa ei toimisi enää koskaan normaalisti. Jos leikkausta ei tehtäisi, elinaikaa olisi jäljellä yksi tai kaksi vuotta.
Stefan harkitsee asiaa muutamien viikkojen ajan, tekee päätöksen ja kertoo asiasta Carinalle.
Se on ehdoton ilmoitus eikä tunnustelu, johon puolison mielipide voisi vaikuttaa.
Stefan ei menisi siihen leikkaukseen. Hän eläisi mieluummin hyvän ja lyhyen elämän kuin suostuisi kitumaan pitempään. Piste.
Carina järkyttyy. Sitten hän raivostuu. Näin vihainen hän ei ole ollut koskaan.
”Jotkut ovat sitä mieltä, että minulla on vittumaisen miehen maine. Otan sen ylpeänä vastaan. Rapatessa roiskuu, kun paljon tehdään. Se kuuluu pelin henkeen.”
- Stefan Brandt
Terho Puustinen:
Huimat päät – tarina hieman erilaisesta perheyrityksestä
Hinta 29,90 e
ISBN 978-952-68548-1-6 (sid.)
KL 69.1
Huimat päät on poikkeuksellisen avoin ja rosoinen tarina perheyrittäjistä, jotka rikkovat sääntöjä, toimivat huolettomasti, toistavat samoja virheitä, nauravat strategian oppikirjoille ja menestyvät silti – kunnes tulee sukupolvenvaihdoksen aika.
Huimat päät on kirja kaikille, jotka haluavat ymmärtää, miten perheyritys toimii. Otto Brandtin matka suomalaisen liike-elämän vuoristoradalla on jatkunut jo 111 vuotta. Firma on yrittäjä Stefan Brandtin huume, lapsi ja intohimo, koko elämä. Mitä tapahtuu, kun tytär haastaa isänsä?
”Helvetin hyvä kirja. Sitä lukee kuin dekkaria. Hakkaa Koneen historiikin.”
- Stefan Lundberg, Hufvudstadsbladet
“Huima perhe, huima yritys, ennen kaikkea huima kirja. Missään vaiheessa ei tullut niitä tylsiä sivuja, jotka haluais vain selailla, saati hyppiä yli. Joka sivulle riitti mielenkiintoisia, yllättäviä tapahtumia ja käänteitä. Vaikka hyvää tiesin odottaa, tää ylitti kyllä kaikki odotukset.”
- Markus Eklund